Intohimo löytyi myös musiikkiin. Otin pianotunteja, jotka sitten jätin opettajan vaihduttua noin kolmen vuoden jälkeen kesken. Laulu oli kuitenkin ensisijainen asia musiikissa.

Omia sävellyksiä ja sanoituksia alkoi syntyä jo hyvin varhaisessa vaiheessa, joten haave myös laulajan ammatista kyti jo pienenä.

16-17-vuotiaana lopetin kopioiden maalaamisen. En maalannut niitä enää edes tilauksesta.

Aloin maalata omia aiheita sekä mielikuvia.

Samaan aikaan esiintymisiä alkoi tulla runsain määrin ja suosio laulajana alkoi nousta kovaa vauhtia.

Solmin sopimuksen 17-vuotiaana silloisen BMG levy-yhtiön kanssa.

Maalasin sen, minkä keikoilta ehdin.

Näyttelyitä oli aina harvakseltaan vuosien kuluessa.

Viimeiset näyttelyni pidin Manamansalossa vuonna 2012 ja Keminmaan kappelissa 2013.

Näiden reissujen jälkeen päätin rakentaa oman gallerian lähelle asuinpaikkaani Karvialle.

En halunnut tätäkin puolta elämästäni reissuammatiksi, vaan perustaa gallerian ja kodin maalauksille sellaiseen paikkaan, missä niiden on hyvä olla.

Luonnon keskellä rauhassa.

Molemmat ammatit, jotka olin päättänyt ottaa elämäntehtävikseni, ovat itseopeteltuja.

Joskus tulikin tunne, että riittääkö se?

Riittäkö se, että oppii kaiken haluamansa itse kirjoista, tekniikan kokeilemalla ja itse kehittelemällä. Ja musiikin pelkän kuulon avulla?

Siitä ajatuksesta, etteikö se riittäisi, olen päässyt yli yleisön kannustuksella ja hyväksynnällä.

Nyt olenkin saanut yhdistettyä molemmat ammatit sujuvaksi kokonaisuudeksi.

Täysipäiväinen kuvataiteilija olen ollut kahdeksan vuotta (muusikon ammatin ohella).

Nyt, yhteensä 26 vuotta maalanneena ja 21 vuotta keikkailleena, olen tullut siihen vaiheeseen, mihin pienenä lapsena halusin eli saada molemmista tasapainoinen työ, joka on enemmän intohimo kuin työ.

Taidekahvila

Kesällä 2013 netissä tuli vastaan myynti-ilmoitus, jonka kuvassa oli pieni punainen mökki, vilja-aitta ja navetta sekä pieni metsäpalsta ja lampi.

Astuttuani ovesta sisään vilja-aittaan päätin siinä hetkessä, että siitä tulisi galleriani.

Ilmoitin päätöksestä perheelleni.

Soitin puhelun äidilleni Tarjalle: "Haluatko ryhtyä kahvilan vetäjäksi ja leipuriksi?"

Hän sanoi heti, että ilman muuta. Ostin tilan 26.8.2013 ja siitä lähti tämä taival.

Avajaiset pidimme 7.11.2013.

Sitä työmäärää, mitä edessä olisi, en paikkaa hankkiessani osannut edes arvata.

Ensin remontoimme punaisen talon kahvilakuntoon, kiersin antiikkiliikkeitä ja kirpputoreja saadakseni sisustuksen oikeanlaiseksi.

Sitten remontoimme vilja-aitan ja keräsin kokoelman tauluistani galleriaan.

Taidekahvila aukesi virallisesti 1.4.2014.

Kevään tullen aloimme remontoida vanhaa suhteellisen huonokuntoista navettaa.

Siitä halusin lisätilaa taiteelle.

Parvelle halusin pienen konserttisalin.

Nyt se on ollut vierailevien taiteilijoiden käytössä ja muina aikoina omien taulujen esittely tilana.

Huhtikuussa 2014 seisoin vesisateessa navetan takana ja mietin, että pitäähän tänne saada vähän sateensuojaa.

Siitä iski idea rakentaa paviljonki konsertteja varten. Juhannusaattokin on tulossa... Pitäisikö järjestää vanhanajan juhannustanssit?

Huusin kahvilan ovella seisovalle Tarjalle: "Hei täällä navetan takana muuten tanssitaan juhannuksena".

Meni viikko, takapiha oli siivottu ja multa kuorittu pois.

Toukokuun alussa oli jo hiekkapeti valmis ja kattotuolit paikoillaan.

Juhannusaatto vietettiin kylmässä, mutta tunnelmallisella tavalla.

Siitä lähtien olen omistanut juhannusaaton taidekahvilan juhannusiltamiin.

Itsenäisyyspäivän konsertti tuli myös perinteeksi samana vuonna.

Metsässä kävin usein samoilemassa ja suunnittelemassa polkua.

Mietin, että miten saisin rakennettua polun, joka muistuttaisi vanhaa kylää.

En ollut alkuun ajatellut rakentaa metsään rakennuksia, vaan luoda tunnelmaa ainoastaan maalausten avulla.

Näin kuitenkin unen, jossa olin siellä metsässä. Näin hirsitaloja ja rakennuksia, Satumetsän tyttöjen talon ja kaikkea muuta, mitä en edes silloin ääneen kehdannut sanoa.

Eräänä kauniina lokakuun päivänä 2014, kun kahvila oli jo sulkenut ovensa talveksi, tilasin hiekkaa ja kangasta. Tarvitsin myös kuokan, lapion ja kottikärryt. En kertonut asiasta kenellekään, vaan aloitin työn yksin. Pelkäsin idean olevan lapsellinen.

Aloin kaivamaan maata pois ja kärräämään hiekkaa kuorma kerrallaan. Sain ennen lumentuloa sitä aikaiseksi pienen pätkän. Sen jälkeen sain muutaman mahtavan apukäden hiekkaa kärräämään.

Polku valmistui 2015 huhtikuussa ja siitä tuli noin 700 metriä pitkä.

Polun varrelle suunnittelin rakennuksia, jotka olisivat koteja tauluja ja runoja varten.

Haaveilin myös siitä, että nyt kun polku oli lähestulkoon pienen kylän kaltainen, tarvitsemme myös pienen kappelin, kuten joka kylässä.

Kappeli ajatus jäi vuodeksi hautumaan.

2016 vuonna näyttelyn nimi oli "Lapsuusmuistoja 100-vuotiaassa Suomessa".

Kappeli, jota kutsumme Sinisenlinnun pyhäköksi valmistui 2017.

Siellä on pidetty häitä sekä tulevaisuudessa ristiäisiä.

Kaikki rakennukset polulle on timpuroinut Tapani Kahila. 

Hän on myös arkkitehti.

Hän on ollut mukana myös muissa rakennuksissa kuin myös Juha Vuorma.

Kesä 2017 oli erittäin vilkas. Silloisen näyttelyni nimi oli "Elämän kauniit hetket".

Saimme pihapiiriin myös oman pienen myymälän levyjen, taidekirjani ja muiden oheistuotteiden myyntiä varten. Sen rakensimme talvella 2017.

Kesän jälkeen elokuussa istuimme äitini kanssa kahvilassa ja mietimme, että mistä saisimme lisää tilaa kahvitteluun.

Laajentaisimmeko vanhaa vaiko tekisimmekö ihan uuden rakennuksen.

Piirtelin paperille luonnosta siitä, millainen uuden kahvilan pitäisi olla.

Päädyin ratkaisuun, että rakennamme uuden. Sen pitää olla kuitenkin jo vanha, minkä siirtäisimme jostain.

Aloin siis jälleen tutkia nettiä ja sopivan näköinen kehikko löytyikin Vöyristä.

Katsoin piirustusta ja haukoin henkeäni. Sen pohjaratkaisu nimittäin muistutti lähestulkoon identtisesti omaa suunnitelmaani, vaikka en ollut kehikkoa aiemmin nähnyt.

Lähdimme katsomaan kehikkoa paikanpäälle.

Siellä teimme ratkaisun, että tämä tulee olemaan uusi kahvilamme.

Talo oli 1911 vuonna rakennettu mansardikattoinen pohjalaistalo ja juuri sopivan kokoinen meidän tarpeisiimme.

Aloin seuraavaksi etsimään kivijalkaa, koska en halunnut missään nimessä rakentaa taloa muuten kuin aitojen porakivien päälle.

Kurikasta löysin ison kasan vanhoja myllyn perustuskiviä.

Myös niillä oli oma historiansa.

Pohjatyöt aloitettiin 2017 syyskuussa ja tammikuussa 2018 siirsimme hirsikehikon tontille. Siitä alkoi puolen vuoden mittainen urakka.

Hirret laittoi pystyyn Markku Hakala ja Mikko Tikkamäki.

Siitä työtä jatkoi Tapani Kahila ja Juha Vuorma.

Itse olin myös suti ja vasara kädessä sen minkä ehdin.

Sinä vuonna maalasin näyttelyn "Tätä se mun uneni ties".

Samaisena vuotena sain vuoron osallistua Vain elämää -ohjelman kuvauksiin.

"Vain elämää" sanonta tuli kyllä usein 2018 vuoden alussa mieleen. Kuten arvata saattaa, monta vaihetta sai käydä läpi ennen kuin projekti oli valmis.

Taidepolun varrelle olen piirtänyt uusia suunnitelmia ja ne saattavatkin olla nähtävillä kesällä 2020.

2019 näyttelyn nimi oli " Onnellinen matkaaja".

Näyttelyyn maalaisin 15 uutta työtä.

Sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu.

Minulla on vielä paljon suunnitelmia tälle tontille. 

Uusin niistä onkin käynnistynyt parhaillaan. 

Alahärmästä minulle siirretään ja pystytetään taidekahvilaan vanha hirsitalo, josta tulee minun ateljee tilani sekä paikka, jossa otan vastaan ryhmiä ja pidän siellä konsertteja.  

Sen on tarkoitus valmistua 2020 vuoden kevääsen mennessä! 

Tässä vielä pieni kurkistus maalauksiini. 

Nämä kaikki ja paljon muuta voit nähdä livenä taidekahvilassani Karviassa.